tiistai 12. lokakuuta 2010

Aamu alkoi kahdella Paratiisi-mukillisella Presidenttiä. Huh mikä yö! On kyllä epäonnea matkassa kun mies on reissussa. Eilen onnistuin unohtamaan kotiavaimet sisälle ja värjöttelimme lasten kanssa ulkona kamalassa säässä vara-avainta odottaen. Saatiin vihdoin haettua oma avain, ja lähdettiin mummolaan iltakahville. Takaisin tultuamme huomasin että olin jättänyt sen onnettoman avaimen mummolaan, ei kun hakemaan. Yö oli siis mitä katastrofaalisin, yhdentoista jälkeen pääsin nukkumaan ja yhteen mennessä oli ollut jo noin miljoona herätystä. Kahdesta kolmeen vauva valvoi ja itkeskeli, kannoin häntä sylissä ympäri olohuonetta. Viimein nukahti, mutta neljän jälkeen aloitti uudestaan. Klo. 5.20 hän sitten heräsi kokonaan. Sain hänet kuitenkin nukahtamaan kantoliinaan ennen kuutta, mutta klo. 6.10 vanhin tyttö heräsi. Ei auttanut kuin ryhtyä aamuhommiin. Unenpöpperössä onnistuin leikkaamaan leipäveitsellä kaksi isoa viiltoa sormiini.

Toivotaan että Presidentti pitää mut hereillä niin että päästään puistoon, siellä on ainakin hyvää seuraa tarjolla :D



5 kommenttia:

  1. Ei sun helpolla päästetä noiden öiden suhteen
    =( pian nähdään!

    VastaaPoista
  2. Jep, kohta nähdään. Onneks on puistoseuraa niin ei tarvi yksikseen palella :D

    VastaaPoista
  3. Oh. Varmasti raskasta mutta toisaalta kuitenkin väliaikaista.. onneksi :)

    VastaaPoista
  4. voi hemska saker! Mikähän Hannesta valvottaa, onko selvinny paljo allergioita?

    VastaaPoista
  5. En tiiä mikä sitä valvottaa, ihottumat ja ilmavaivat enimmäkseen. Iho on kyllä tällä hetkellä aika hyvä, kuiva ja punottavia läiskiä täynnä, mutta ei mitään kauhean pahaa. Mulla on tällä hetkellä pois ruokavaliosta maito, kanamuna, kala, kaura, mansikka ja tomaatti. Toivottavasti ei tarvis muuta enää pudottaa, tää on vielä aika helppo dieetti. Mutta onneks menee varmaan ohi nuo allergiat, Lydiakin kestää jo ihan hyvin maitotuotteita. Kanamuna vaan pois ruokavaliosta.

    VastaaPoista