tiistai 19. huhtikuuta 2011

Pienimmän välikausivaatetus

Otin jo aikoja sitten kuvat pikkumiehen välikausivaatetuksesta, voe elämä että voikin ihminen olla hulluna lasten ulkovaatteisiin! Jos nyt ehtisin ne vihdoin esitellä, täällä on taas muutamana iltana ollut sellainen härdelli iltaisin etten ole jaksanut lasten nukahdettua enää postailla mitään.

Kiva kun saa vähän vaihtelua lasten vaatekaappeihin poikavauvan myötä. Tytöillä olen kierrättänyt tosi paljon vaatteita, mutta nyt pienimmälle olen hankkinut aika paljon uutta (tai siis meille uutta, Huutiksesta ja kirppikseltäkin on aika paljon hankittu).

Po.pin vaatteet, etenkin ulkovaatteet ovat meillä todella pop! Mielestäni parhaita laadultaan, kestävät hyvin kulutusta ja pitävät vettä. Meillä ulkoillaan paljon, ja vaadinkin sen vuoksi ulkovaatteilta melkoisesti. Po.pin kuoritakit, haalarit ja windstopperfleecet ovat pitäneet lapset kuivina ja lämpiminä, ja toki on tärkeää että ne miellyttävät myös silmää.

Yksi parhaita kirppislöytöjä on Po.pin liituraitainen kuoritakki. Takin kaverina Lindexin ulkoiluhousut. Aluksi mietin että onko tuo takki kovin epäkäytännöllinen vajaa 1-vuotiaalla, mutta takki on nyt ollut muutaman viikon käytössä ja pois en vaihtaisi. Meidän poika inhoaa pukemista, ja jotenkin tuo takki+housut on ollut helpompi yhdistelmä pukea kuin haalari.





Valkoinen windfleece oli tarkoitus ostaa vasta alennusmyynnistä, mutta oltiin Po.pissa muilla asioilla niin mies yllytti ostamaan takin jo nyt. Ja on se jo päässytkin muutaman kerran käyttöön, tykkään todella paljon! Valkoinen väri on niin kaunis, toki arka, mutta en tätä takkia mihinkään pihaleikkeihin ajatellutkaan. Tytöillä vastaavat takit on todella paljon käytössä jos mennään autolla esim. kauppaan tai kylään.





Kevään haalarisuosikki on ehdottomasti Po.pin harmaa haalari. Heti kuvan nähtyäni päätin että kyseinen haalari on ihan pakko saada. Otin vähän reilun koon, koska ajattelin että haalari pääsee varsinaiseen käyttöön vasta syksyllä. Nyt se on reilun kokonsa vuoksi tosi hyvä liinailuhaalari. Kantoliinaillessa on todella rasittavaa jos lapsen lahkeet nousevat liian ylös ja nilkat ja pohkeet palelevat. Meillä liinaillaan päivittäin, tänäänkin pikkumies oli selässä kun haravoin pihaa.




Pipoja nyt tietysti on kertynyt ihan karmea määrä. Puolustukseksi voin sanoa että suurin osa on peritty siskoilta, serkuilta tai ostettu käytettynä. Ja siis eihän kukaan voi vastustaa hienoja pipoja, eihän?




Hiukan lämpöisempään keliin on hankittu ihana Kik Kidin fleecetakki. Tämä ei pidä tuulta, mutta on tosi lämmin ja pehmoinen kuitenkin. Eilen ja tänään laitoin tämän takin päälle vaunu-unille, ja oli juuri sopiva näille keleille. Takin kaveriksi sopii todella hyvin Villervallan punaiset canvas-housut.

3 kommenttia:

  1. PaaPiin blogista tänne eksyin :) Po.piin luotetaan meilläkin. Tuo harmaa on värinä aivan mahtava, siinä ei nimittäin hiekka juurikaan näy :D vaikka araksi väriksi aluksi ajattelin.

    Ja tuo alin setti... ♥ Meillä oli pojalla viime keväänä sama fleece ja po.pin punaiset canvas-housut, niin ihana! Harmittaa vieläkin, kun takki jäi pieneksi.

    VastaaPoista
  2. Kiva että löysit blogiin Petra! Tuo alimpana oleva fleecetakki on teidän vanha, ostin sen sinun blogikirppikseltä tässä taannoin. Takista tuli pakko saada-juttu välittömästi kun näin sen :)

    VastaaPoista
  3. Heippa, jostakin minäkin tänne pöllhdin :) Tuo raitatakki on ihana, onko se mitä kokoa? Jos olet luopumassa siitä teidän käytön jälkeen, niin voisin sen meille napata. Todellinen löytö kyllä!

    VastaaPoista