Tämän ihanuuden onnistuin huutamaan Huuto.netistä. Yksi parhaista Marimekon lastenkankaista, mitat otettu äitiyspakkauksen makuupussista.
Mies ei voi ymmärtää himoani makuupusseihin. Meiltä löytyy tyttöjen äitiyspakkausten pussit vuosilta -06 ja -08, sydämillä kuvioitu pussi muistaakseni vuodelta -09 sekä miehen äitiyspakkauksessa ollut ihana ruskea makuupussi. Vuoden -05 pussi on parhaillaan kirppiksellä myynnissä, melkein aloin jo toivoa ettei se menisi kaupaksi. Ei kai lapsiperheessä voi olla liikaa makuupusseja?
Muutama päivä sitten mietin miten voisi ottaa sellaisia suttuisia valokuvia ettei kuvissa olevia ihmisiä välttämättä tunnistaisi. No eihän se ole lainkaan vaikeaa jos kuvattava kohde haluaa esittää Prinsessa Ruususta ja ottaa muutaman tanssiaskeleen juuri kuvaushetkellä.Mekko on kirppislöytö, ikisuosikki Marimekko. Kuosin nimeä en kuollaksenikaan muista.
Meidän perheen innokkain valokuvaaja on vajaa nelivuotias esikoinen. Ostimme uuden kameran ja lahjoitimme vanhan kameran hänelle. No, eihän se kelpaa vaan sillä uudella on kuvattava. Eilen tosin uhkasin ettei hän koske kameraan enää koskaan, sillä uusi kamera lensi pitkin lattioita raivokohtauksen seurauksena.
Mutta ihan hyviä kuvia hän ottaa, tässä kohteena äiti ja äidin ihanat puuhelmet. Petroolinsiniset puuhelmet ovat lahja ystävältäni, tuliainen Puolasta. Aivan ihanat! Teen itsekin paljon koruja, mutta joskus on kiva saada valmiita lahjaksi.


Huomatkaa että malli on koko ajan valmiina nappaamaan kopin kamerasta jos se putoaa :D
Blogin aloittaminen on pitkään pyörinyt mielessä, mutta päivisin ei oikein ole sopivaa hetkeä kirjoittaa ja iltaisin olen niin väsynyt ettei irtoa mitään tekstiä. Ystäväni lievästä painostuksesta aloitan kuitenkin nyt, hän keksi nimenikin blogille.Viime viikolla tein niin hienoja löytöjä kirppikseltä, että ne on ehdottovasti esiteltävä kuvien kera. En ole koko kesän aikana päässyt kunnolla kiertelemään kirppiksillä, vauva ja kaksi isompaa ovat pitäneet niin kiireisenä. Viime viikolla pääsin kuitenkin peräti kahtena päivänä kierrokselle, ja kyllä kannatti!Marimekon raitaa, palloa ja hedelmäkoria, hintaa näille kuudelle paidalle alle vitonen.
Vauvalle kahdet velourhousut ja kolme Marimekon bodya. Kuvasta puuttuu turkoosi-harmaa jonka ystäväni Ulla löysi.
Tämä ihana Po.pin t-paita joka pääsi välittömästi keskimmäisen tytön käyttöön, tuleva suosikki varmasti!

Lisäksi Me&I:n oranssi velourtunika, siitäkin kuvia uuden omistajan päällä kunhan saan otettua. Ja itselleni ihana Jackpotin ruskea untuvatakki tulevaa talvea varten, kyllä tarkenee seistä puistossa!