sunnuntai 29. elokuuta 2010

Venetsialaiset

Viikonloppuna vietettiin Venetsialaisia, eli mökkikauden päätösjuhlaa. Veden, tulen ja valon juhlaa. Olimme saaressa mökillä. Tänä kesänä pääsimme nauttimaan mökkeilystä vain tämän yhden viikonlopun ajan. Juhannusvauva, hänellä todetut allergiat ja niiden aiheuttamat maha- ja ihovaivat veivät voimat eikä mökkeilylle jäänyt aikaa.

Venetsialaisina koko saaristo on valaistu ulkotulilla, kokoilla, kynttilöillä ja raketeilla. Todella kaunista! Tosin meidän juhlaväki väsähti jo puoli kymmeneltä, koska ensimmäinen innokas pommittaja oli lauantaina herännyt jo klo. 5.31 odottamaan mökille lähtöä. Väsynyt mammakin simahti sitten lasten kanssa yhtä aikaa.




Lapset nauttivat ulkoilusta mökillä, kyllä tuo vesi sitten jaksaa kiinnostaa. Nyt on ensi viikolle hommaa tiedossa kun kaikki mukana olleet vaatekappaleet saa pestä. Jos ne eivät ole märkiä ja rapaisia, niin ne haisevat savulle. Totesin juuri pesukonetta avatessani että yksi tavallinen pesu ei riitä pesemään savunhajua pois vaatteista.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti