torstai 23. syyskuuta 2010

Torstai

En nyt keksinyt mitään parempaakaan otsikkoa ja "Torstai toivoa täynnä" kuulosti vähän kuluneelta. Hauska torstai, vauhtia täynnä! Aamu alkoi lastenhoitokeikalla kun ystäväni meni kampaajalle. Hän vei meidän molempien vanhimmat tytöt kerhoon, ja minä jäin neljän pienimmän kanssa. Olihan siinä hulinaa, lapset iältään 3 kk, 8 kk, 1v11kk ja 2,5 v. Eipä tullut aika pitkäksi :D Ilman kantoliinaa en olisi tuosta keikasta selvinnyt, pienin oli siellä turvassa isompien välillä vauhdikkaaksi yltyneeltä menolta. Vaikka uskaltautui se pienimmäinenkin hetkeksi lattialle isompien touhuille naureskelemaan. Pääasia että ystäväni pääsi kampaajalle. Ja kotiutui sieltä upean tukan ja hiuspuuterin (?!) kera. Olemme todellisia amatöörejä näissä kosmetiikka-asioissa ja pahasti kotiäitilookiin jämähtäneitä. Tämäkin mamma pääsi tänään ensimmäistä kertaa elämässään tutustumaan kyseiseeen aineeseen :D



Mies teki tänään pitemmän työpäivän, eli jotain puuhaa oli keksittävä vielä. Suuntasimme lasten kanssa kirpparikierrokselle ja taas kotiuduttiin hyvien löytöjen kera. Kuvasin ne äsken, mutta täytyy ottaa uudet kuvat huomenna päivänvalolla. Ja Po.pissa pyörähdettiin ostamassa vanhimmalle talvipipo ja pienimmälle autopaita. On kuulemma luvattu kylmin talvi aikoihin, nyt on niin paksu villapipo että pitäisi selvitä!

1 kommentti: