Iltapäivällä täällä oli ihana rauha, tapahtui ihme ja sain keskimmäisen päiväunille. Hän ei periaatteessa enää nuku päiväunia (nukuttaminen kestää about 100 vuotta, ja sitten illalla taas sama show). Kuitenkin kerran tai pari viikossa hän on niin väsynyt ettei meinaa pysyä hereillä. Eilen oli just noin väsynyt ja tänäänkin koko aamupäivä oli hänen osaltaan yhtä itkua ja marinaa. Olipa rauhallista ja hiljaista! Leikittiin esikoisen kanssa barbeilla, mamma on ainakin ihan fiiliksissä. Olin aikoinaan kova barbi-fani, kaimani kanssa leikittiin vuosikaudet innokkaasti barbeilla. Leikki kesti aina viikon verran, kaikki barbit lattialle levitettynä. Viikonlopuksi ne jouduttiin kerätä pois että äiti sai siivottua. Oltiin ihan tosifaneja, leikattiin jopa paperisuikaleita barbien vessapaperiksi.
Kiva kun molemmat tytöt ovat niin innostuneita barbeista. Iltapäivän ja illan aikana sain kivasti puuhasteltua tyttöjen leikkiessä ja pienimmän matkustaessa mun selässä. Sain tehtyä viikkosiivouksen valmiiksi, kiva kun voidaan heti aloittaa leikkihuoneen laittaminen kun mies huomenna kotiutuu reissultaan. Hän oli siis hakenut Ikeasta kaksi erilaista Stuva-kaappia ja Stuva-säilytyspenkin, lisäksi tulee kaikkea muuta tilpehööriä. Päästään tuosta kuvissa näkyvästä kamalasta kaaoksesta. Tällä hetkellä siis tuossa huoneessa ei ole oikein mitään muuta kivaa kuin Maaria Wirkkalan Enkeli-tapetti.
Ja pakko laittaa vielä viikon materialistiset ilonaiheet:
Ystäväni Ulla toi Lasten Metsolan ystävämyynnistä keskimmäiselle tuon Metsolan mustan froteepaidan ja vauvalle Moonkidsin raitapaidan, aivan ihanat. Kiitos Ulla! Lisäksi kusti polki vauvalle Many Monthsin turkoosin kypärämyssyn. Todella hyvä malli ja värikin on herkullinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti