maanantai 11. lokakuuta 2010

Värjäyshommia

Mies lähti työmatkalle, tulee vasta perjantaina kotiin. Hyvin pyörähti viikko käyntiin mulla ja lapsilla, vaikka viime yö olikin aika katastrofaalinen. Vauva heräsi miljoona kertaa, vanhin väitti että otsassa on kärpänen ym. Lopulta nousin vauvan kanssa kuuden aikaan ylös. Päivä sujui kuitenkin mukavasti kun saatiin ystävä lapsineen lounasseuraksi ja siskokin kävi illalla kahvilla. Iltapäivällä päätin tuunata rakkaan lepakkotuolini. Rakastan tuota tuolia, mutta päällisen väri häiritsee. Se ei ole valkoinen vaan sellainen äklö kermanvalkoinen. Halusin mustan päällisen, mutta en pihiyksissäni raaskinut ostaa uutta päällistä. Hain aamulla Prismasta pussin Dylonin väriainetta ja tein elämäni ensimmäisen värjäyksen. Oli tosi helppoa, tuota hommaa ei olis voinut mokata tällainen univelkainen imetysdementikkokaan. Pussiin reikä, pussi koneeseen, päällinen kuivana koneeseen ja 40 asteen pesu. Lopputulos aivan erinomainen! Tosi kiva musta päällinen, jossa aika hauskasti ompeleet näkyvät edelleen valkoisena.







Tuo tuoli on niin mahtava, siinä on niin mukava istua. Lukemattomat tunnit olen istunut siinä löhöilemässä, imettämässä, neulomassa, lukemassa ja päiväunetkin siinä voi hyvin ottaa. Suunnilleen jokainen meillä vieraileva henkilö kysyy että kestääkö tuoli oikeasti ja onko siinä mukava istua. Kyllä! Jos se kestää minua viimeisillään raskaana kaksi lasta sylissä, niin kyllä se kestää ketä vaan.

Onnistuneesta värjäyskokeilusta innostuneena joudun suorittaa vielä toisenkin värjäyksen. Mulla on mummoni virkkaama päiväpeite, just sitä samaa kellertävän valkoista sävyä kuin tuo tuolikin oli. Ei sitä peittoa tule käytettyä, mutta jos tekisin siitä mustan niin se sopisi aika kivasti sekä meidän makkariin että olohuoneeseen. Saas nähdä miten peiton käy.

Tänään sain inspiraation myös lastenhuoneen uudesta sisustuksesta. Mies käy reissullansa myös Ikeassa, tein sinne ostoslistan mutta nyt joutuu kyllä neuvotella vähän täydennyksestä. Voi olla että meille päätyy uutta Stuva-sarjaa lastenhuoneeseen. Vähän tosin ollaan tyttöjen kanssa eri linjoilla värityksen suhteen. Mamma toivoisi tietysti valkoista, mutta prinsessat haluavat vaaleanpunaista.

8 kommenttia:

  1. Kiva tuli lepakkotuolista. Mun systerillä on kans tuo lepakkotuoli ja se on kestänyt sillä jo yli 20 vuotta. :) Päällistä vaihtamalla sopii sisustukseen kuin sisustukseenkin. :)

    VastaaPoista
  2. Meillon kans tuo tuoli, mun mielestä ihanalla kivi-kuosilla, pinkkiä ja punaista.. Jotenki se ei tuonne poikien leikkihuoneeseen kuitenkaan sovi ;) mun mielestä myös huipputuoli istua, vaikka rakas mieheni hieman tätä epäili, kun tuolia ostettiin...
    Tyhmä kysyy, että jääkö sitä värjäysväriä pyykkikoneeseen, eli pyörititkö vielä vaikka tyhjän koneellisen perään? Mää pelkäisin varmaan että seuraava koneellinen ois sitte kans täynnä mustaa pyykkiä :D
    Meillä kans Ikean reissu lauantaina edessä, ostoslistaa täälä väsäilen.

    VastaaPoista
  3. Mulla on kans ollu harkinnassa tuommonen lastenmakuuhuoneeseen sitten uuteen kotiin. joku kiva nojatuoli tarttee saada sinne, ku nukuttaa lapsosia :)

    VastaaPoista
  4. Tuo tuolihan näyttää aivan loistavalta! Toivottavasti homma onnistuu yhä hyvin sen toisen projektin kanssa :D

    VastaaPoista
  5. Vautsi, tosi hienosti onnistu!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kehuista! Harmi vaan että se mies on edelleen työmatkalla niin mulla ei ole kauheasti ollut aikaa istuskella uudessa tuolissa. Mutta otetaan viikonloppuna kaikki menetetyt istumishetket takaisin :D

    Laura: Siinä pussissa neuvottiin pesemään yksi tavallinen pesuohjelma värjäyksen jälkeen niin että se värjätty kangas on vielä koneessa. Sen jälkeen yksi pesu tyhjänä. Mutta mä tein niin että pyöritin sen päällisen tavallisella ohjelmalla, sen jälkeen laitoin yhden koneellisen mustaa pyykkiä pyörimään ja sit vaan pikahuuhteluohjelma. Seuraava koneellinen oli sitten vaippoja, ja hyvin kävi, ei niihin jäänyt mitään värjäymiä. Pesukone oli kyllä aika töhnänen, mutta tähän ystävämme G:n antama vinkki: parittomat sukat pääsevät käyttöön kun vetäiset sukan käteen ja pyyhit sillä pesukoneen sisäosat :D

    Jenni: Tuo on just hyvä nukutustuoli, siinä on mun mielestä niin ihana löhötä ja lukea kirjoja. Ja tosiaan se on ehdottomasti mulle sopivin tuoli imetykseen. Ja päällisiä vaihtamalla se sopii niin monenlaiseen sisustukseen.

    VastaaPoista
  7. Hieno muutos! Tykkään.

    Voi olla että jos jossain vaiheessa himoitset taas valkoista päällistä niin sitten joudut jo investoimaan uuteen ;)

    VastaaPoista
  8. Mä niin tiedän että keväällä alan taas himoitsemaan valkoista päällistä :D Mutta täytyy sitten hommata sellainen. Toinen vaihtoehto olis Marimekon Tuuli-kangas, en vaan tiiä saako päällisiä enää sillä kuosilla. Joskus aikaisemmin sai.

    VastaaPoista